Nosse

nosse

Nossen tiedot:

  • Omistaja: Sari Vuori
  • Virallinen nimi: Renard Ruse Goguette Gosse
  • Syntymäaika: 13.12.2000
  • Rekisterinumero: FIN10270/01
  • Lonkat: arvioitu 5.1.2009 B:ksi
  • Väri: punainen valkoisin merk.
  • Kasvattaja: Seija Huipero kennel RENARD RUSE
  • Nosse jalostustietojärjestelmässä

Luonne:

Nosse on luonteeltaan maailman ihanin mutta toisaalta nuorena myös aika vaikea koira! Pohjimmiltaan kaikista huoltapitävä ja viisas. Nosse on kastroitu, koska stressasi liikaa nartuista. Kastroinnin jälkeen ollut erittäin tottelevainen (koska on niin namien perään) ja leikkisä. Huonoina puolina nykyään enää pieni epävarmuus  uroksia kohtaan ja lievä eroahdistus, jonka Napsu on saanut karsittua melkein kokoaan pois komentamalla Nossea ero tilanteissa. Haukkuminen on myös saatu kovalla työllä vähenemään. Välillä voi keksiä vahtia luita/vinkuleluja/linnut ja silloin voi käyttäytytyä eritäin ärtsysti. Tilanteita ei aiheuteta, joten luut ja vinkulelut on toistaiseksi kielletty Nosselta. Käy myös agilityssä todella kuumana varsinkin sisähallissa. Mutta pysyy radalla hanskassa.
Nosse ymmärttää tosi nopeasti opetettavat tehtävät. Nosse on innokas damien noutaja, nykyään kantaa lokkia ja varista todella kauniilla otteella  =o)

Terveys:

Eläinlääkärin tarkastuksessa 5.1.09 todettiin koira terveeksi. Kuvattiin selkä ja lonkat. Molemat erinomaisessa kunnossa ja lääkäri arvioi lonkat B:ksi. Ikinä ei ole ollutkaan mitään ongelmia terveyden kanssa. (kop kop) Saatiin lupa jatkaa agilityä.

Aktiviteetit:

Nosse kilpailee silloin tällöin agilityssä maxi 2 -luokassa. Nosse ei ole riittävän nopea kolmos luokkaan. Nolla on tullut muutaman kerran, mutta ei olla päästy palkintopallille (paras tulos 2. sija.)
Vepeä on kokeiltu viime ja tänä kesänä. Sen hukkuvan pelastusinto vaihtelee ja esineen vieminen on sille vaikeaa. Mutta muuten se pärjää hyvin ja pääasia on että ohjaaja ja koira nauttivat treeneistä.
Nossen kanssa on käyty muutaman kerran pentuna / junnuna näyttelyssä. Sillä on hieno karva, mutta ei oikein liikettä takapäässä.
Pentuna se on saanut kerran ROPinElonäyttelyssä ja Salon pentunäyttelyssä hävittiin hiukan  Allanille.  =O)

Alla myös joitain agilityuran alkuaikojen tuloksia.

Näyttelyt:

LajiArvosteluPaikkaAikaTuomari
K AVK3,AVO-EH MYNÄMÄKI 15.5.2004 SÖRENSEN BJARNE
KV JUN2 TURKU 26.1.2002 LEHTINEN HANS

Agility:

LajiLuokkaSijoitusTulosPaikkaTuomari
AGI II 7. 5 TURKU 27.05.06 Vuorinen Markku
AGI II 10. 5 HÄMEENLINNA 20.05.06 Mujunen Salme
AGI I 4. 0
SERTK
Turku 16.04.06 Sivonen Vesa
AGI I 5. 0
(-20,21)
Turku 11.03.06 Mujunen Salme
AGI I   HYL x 2 LIETO 04.03.06 Vuorinen Markku
AGI I   HYL LIETO 18.02.06 Nyberg Johanna
AGI I 12 10,09 TURKU 11.02.06 Kari Jalonen
AGI I   HYL LIETO 14.01.06 Anne Savioja
AGI I   HYL LIETO 10.12.05 Nyberg Johanna
AGI I   HYL TURKU 6.12.05 Virtanen Anders
AGI I 4. 0 TURKU 6.12.05 Virtanen Anders
AGI I 5. 5,00 LIETO 20.11.05 Laamanen Mia
AGI I 10. 20,00 LIETO 19.11.05 Laamanen Mia
AGI I 9. 6,57 LIETO 25.9.05 Siimes Pertti
AGI I 11. 11,86 TURKU 24.9.05 Siimes Pertti
AGI I 12. 8,50 LIETO 1.9.05 Vuorinen Markku
AGI I   HYL LIETO 1.9.05 Vuorinen Markku

Sukupuu:

RENARD RUSE GOGUETTE GOSSE ISÄ
TRINDYS QUARTZ
ISÄN ISÄ
LYONHOUSE LESLIE STUART
HARBOULIGHTS DOUGLAS STUART OF LYONHOUSE

JEM HAMISHS GIRL OF LYONHOUSE
    ISÄN EMÄ
TRINDYS HELLO HOLLYWOOD
FIN MVA
NORWART PELEUS

ZEIBANS HELLO WORLD
  EMÄ
RENARD RUSE AIRELLE ROUGE
EMÄN ISÄ
JALNAS KLASSIC KAISER  
IVANNAS MR. TJ PUTIN ON THE RITZ

JALNAS DELIGHTFUL DREAM
ZEIBANS
    EMÄN EMÄ
ABSOLUTIS ROSSO TOSCANO
ZEIBAN'S KING OF CANADA

ABSOLUTIS GARMEN ROSE